Jussi Parviainen: ”Infosota on uusi narsistinen esilläolon muoto”

Viime marraskuussa teatteriohjaaja ja -käsikirjoittaja Jussi Parviainen esiintyi Jessikka Aron lähestymiskielto-oikeudenkäynnissä todistajana. Parviainen kertoi tekevänsä dokumenttielokuvaa infosodasta ja oikeudessa kuultuna määritteli infosodan käsitteen näin:

”Infosodassa ei ole voittajia, koska se on mediassa syntynyt hypertila, joka kuljettaa ihmisiä. Siinä tulee vain ruumiita. Se ei ole oikea taistelu eikä se ole politiikkaa. Se ei ole Venäjän puolella olemista. Infosota on hyperpyörre mediassa, josta lentää ihmisen palasia ja hermoratoja. Se tuottaa katkeroituneita ihmisiä.”

Kuuntele Parviaisen lausunto ohessa oikeudenkäynnin nauhalta:

Infosota-dokumenttielokuvan tiimoilta Parviainen toivoo, että vastakkainasettelua pitäisi puolin ja toisin vähentää. Jos ihmiset todella pyrkisivät inforauhaan, retoriikka olisi toisenlaista.

– Infosota on sotaa haluavien sotaa. Jos haluaisi rauhaa, pitäisi lupua narsistisesta agendasta.

Hyvä ratkaisu olisi luopua infosota-sanan käyttämisestä.

– Infosota-sanan käyttäminenkin on jo sotahuuto. Sanan käyttäminen kertoo siitä, että on sota, halutaan olla sotilaita, käydä sotaa ja syventää rintamalinjoja.

Parviaisen mielestä ”infosotilas on uusi julkkis”.

– Infosota on osittain fantasiaa, osittain sukua salaliittokäsityksille. Politiikka on siitä hävinnyt, siitä on tullut narsistista esillä olemista.

Infosodassa esillä olemisen ainoa tarkoitus on Parviaisen mukaan uhriutuminen. Kysymyksessä on ”narsistinen kriisikäyttäytyminen”.

– Infosodassa ei ole voittajia, siinä voi olla vain uhreja ja häviäjiä. Uhrin roolin itselleen voi ottaa kuka tahansa. Uhriutuminen on narsistista kriisikäyttäytymistä, fantasiamaailmoissa pyörimistä ja esilläolemista.

Kommentit