STT varastaa pienmedioiden uutisia

Nykysuomi uutisoi eilen ensimmäisenä siitä, että Tero Ala-Tuuhonen ei enää ole epäiltynä Pekka Katajan murhan yrityksestä. STT julkaisi saman uutisen tänään, mutta jakaa kaikkiin medioihin valeuutista siitä, että asiasta kertoi ensimmäisenä STT. Tämä todistaa, että valtamedia ei noudata omia ohjeitaan ja peräti varastaa uutisia pienmedioilta ja pitää niitä omanaan.

Kyseessä on valtamedian uusi tapa vahingoittaa ja tuhota pienmedioita. STT myy uutisiaan muille medioille, eli uutena toimintamallina STT siis varastaa uutisia piennmedioilta ja myy niitä eteenpäin.

STT ei ole pyynnöistä huolimatta suostunut korjaamaan virheellistä uutisointiaan. STT:n suurin omistaja on Sanoma Media Finland yli 75 % osuudella. Sanomalla on viime vuosina ollut talousvaikeuksia. Ilmeisesti niiden paikkaamiseksi turvaudutaan varasteluun.

Päivitetty 10:15 osa medioista lisäsi maininnan Nykysuomesta julkisen paineen takia, mutta yksikään medioista ei ole lisännyt linkkiä Nykysuomen uutiseen, näin kuuluisi tehdä journalistisen hyvän tavan mukaan.